Metamorfooseja

Kolme lyhytbalettia

Medium

Metamorfooseja
Kolmen nuoren ja lahjakkaan koreografin erilaiset ajatusmaailmat

Olemmeko täällä omasta tahdostamme vai onko kaikki sittenkin ennalta määrättyä? Miksi me kaikki olemme niin kovin erilaisia? Onko vapaata tahtoa ylipäänsä edes olemassa? Onko näitä ongelmia pohdittu jo ihmiskunnan alkuaikoina vai muuttuvatko ihmisten pohtimat ongelmat?

Kolmesta lyhytbaletista koostuvassa baletti-illassa ”Metamorfooseja” kolme nuorta koreografia tuo eteemme kolmea erilaista ajatusmaailmaa. Baletti-ilta on kuin eräänlainen kolmiosainen taidenäyttely, jonka yhdessä osassa esitellään poptaidetta, toisessa nykytaidetta ja kolmannessa klassisen taiteen teoksia. Katsoja voi valita itselleen mieluisimman teoksen.

Vanemuisen nuorille koreografeille suunnatun kilpailun vuonna 2018 voittanut Jack Traylen, stepin innoittama Matthew James Jordan ja moninkertainen Viron vuosittain jaettavan teatteripalkinnon voittaja Jevgeni Grib etsivät vastauksia kukin omalla tanssin kielellään.

Little Claws
Koreografia ja ohjaus
Jack Traylen (Australia)
Puvut ja lavastus Jack Traylen
Valaistus Tõnis Järs
Meistä jokainen on erityinen ja ainutlaatuinen syntymästään saakka. Milloin opimme elämään sovussa ja löytämään jotain kaikille yhteistä? Miksi sekoitumme ja millaisia muutoksia siitä seuraa? Ovatko syynä pelko, välinpitämättömyys, muiden mielipiteet vaiko yhteiskunnan vaikutukset? Pienet kynnet uppoavat ihoomme, ja meistä kaikista tulee hiljalleen samanlaisia…

Rhythm & Flair
Koreografia ja ohjaus Matthew James Jordan (Vanemuine)
Puvut ja lavastus Matthew James Jordan
Valaistus Tõnis Järs
Erilaiset tanssi- ja musiikkityylit sekoittuvat tässä stepin rytmistä ja musiikista inspiraationsa saaneessa teoksessa. Tarinan keskiössä on kaksi omaa paikkaansa tanssin maailmassa etsivää tanssijaa unelmineen ja toiveineen.

Metamorfooseja
Koreografia, ohjaus ja puvut Jevgeni Grib (Viron kansallisooppera)
Videosuunnittelu Alyona Movko
Valaistus Rasmus Rembel (Viron kansallisooppera)
Teos on saanut inspiraatiota roomalaisen Publius Ovidius Nason kreikkalaiseen mytologiaan perustuvasta runoteoksesta “Muodonmuutoksia”, joka sisältää Pygmalionin ja Galathean, Orfeuksen ja Eurydiken, Narkissoksen, Eroksen ja Psykhen ja Cyparissuksen ja kauriin tarinat.

Ensi-ilta 15.10.2021 Vanemuine-teatterin suuressa talossa.

 

 


Avainsanat: ballett, tants, Vanemuine

Tapahtuma-ajat

Pe 15.10.2021 19:00

ESIETENDUS! Esietendusel tavasoodustused ei kehti.
Vapaita paikkoja: 71, Normaalihinnat: 21-24 €, Alennushinnat: 18,90-21,60 €

To 25.11.2021 19:00

Vapaita paikkoja: 226, Normaalihinnat: 21-24 €, Alennushinnat: 16,80-21,60 €

Ke 08.12.2021 19:00

Vapaita paikkoja: 243, Normaalihinnat: 21-24 €, Alennushinnat: 16,80-21,60 €

Su 16.01.2022 16:00

Vapaita paikkoja: 246, Normaalihinnat: 21-24 €, Alennushinnat: 16,80-21,60 €

Pe 25.02.2022 19:00

Vapaita paikkoja: 246, Normaalihinnat: 21-24 €, Alennushinnat: 16,80-21,60 €

Pe 04.03.2022 19:00

Vapaita paikkoja: 246, Normaalihinnat: 21-24 €, Alennushinnat: 16,80-21,60 €

La 09.04.2022 19:00

Vapaita paikkoja: 246, Normaalihinnat: 21-24 €, Alennushinnat: 16,80-21,60 €

Minun Piletimaailm

Piletimaailmaa hallinnoi

SA Eesti Draamateater
Pärnu mnt. 5
Tallinn, 10148
Eesti